Hule / OUTs

Hule / OUTs

Kuopion taidemuseo ja kaupunkitila, 2003

Ars Liberan kesänäyttely Hule järjestettiin Kuopion taidemuseolla 16.5. - 31.8. 2003.

13 taiteilijan lisäksi mukana oli kolmen taiteilijan Outs-ryhmä.

Taiteilijat olivat Jouni Airaksinen et Vesa Hiltunen, Kari Juutilainen, Pentti Meklin, Jaakko Rönkkö, Riitta Rönkkö, Kaisa Törmänen, Antti Immonen, Antti Rönkä, Arto Väisänen, Reijo Kärkkäinen, Tuija Suutari ja Riikka Viinikanoja.

Outs-ryhmän muodostivat Markku-Jussi Komulainen, Kristiina Korpela ja Ilona Suonio.

"Kesällä 2003 Kuopion taidemuseo on huleisillaan, tulvillaan raikasta kuopiolaista nykytaidetta Kuopion Kuvataiteilijat ry Ars Liberan kanssa järjestämässään näyttelyssä. Näyttelylle on haettu uudenlaista toteutusmuotoa. Taidemuseo kutsui näyttelyyn kuusi Ars Liberan jo vakiintuneen aseman saavuttanutta jäsentä, jotka puolestaan kutsuivat itselleen näyttelykumppanin paikkakunnalle hiljattain muuttaneiden uusien ja nuorten taiteilijoiden joukosta. Näin saatiin aikaan vuoropuhelua paitsi eri sukupolvien myös erilaisten ilmaisutapojen välille.

Dialogi taiteilijoiden kesken on ollut toisilla kiinteää yhteistyötä, toisilla väljempää samanhenkisestä ilmaisusta nousevaa. Osa taiteilijoista on tehnyt omien teosten lisäksi yhteisen teoksen, osa on kommentoinut omalla työllään näyttelykumppaninsa teoksia.

Näyttelyssä maalausten osuus on suurin. Mukana on myös piirustuksia, veistoksia. tilataidetta sekä video- ja ääniteoksia.

Näyttelykokonaisuudesta löytyy perinteikästä kuopiolaista monumentaalisuutta sekä uutta intiimiä tunnelmaa.

Yleisilme on ilmava, runsas ja värikäs, mutta hallittu.

Jouni Airaksinen on tehnyt videotaidetta yhdessä Vesa Hiltusen kanssa. Työpari kutsui näyttelyyn lupaavan kuopiolaisen kuvanveistäjän Antti Immosen.

Kari Juutilainen kutsui näyttelyyn vähäeleisen käsitetaiteilijan, Antti Röngän. Röngän teokset ovat pelkistettyjä maalauksia, joissa yhdistyy huumori elämän traagisuuteen; ihminen on elämänsä edessä pieni ja yksinäinen ihmettelijä.

Pentti Meklin pyysi mukaan Arto Väisäsen. Taiteilijoita yhdistää voimakas maalauksellinen ilmaisu.

Jaakko Rönkkö kutsui näyttelyparikseen Reijo Kärkkäisen. Molemmat ovat tinkimättömiä ja rohkeita tarinankertojia, oman elämänsä tulkkeja.

Riitta Rönkkö pyysi mukaan Tuija Suutarin. Pari vaikuttaa taiteelliselta tuotannoltaan mahdollisimman vastakkaiselta. Rönkön pieteetillä rakennetut valokuvaveistokset ovat viitteellisen kertomuksen, kasvojen ilmeen, vartalon liikkeen ja harmaan sävyn hienovireisiä tutkielmia. Tuija Suutarin suurikokoiset maalaukset ovat puolestaan värikylläisiä, riemukkaita hulauksia, joihin taiteilija on sommitellut taitavasti senhetkisen elämänsä syvimmät tunteet, muistot ja ajatukset.

Kaisa Törmänen ja Riikka Viinikanoja löysivät toisensa viereisistä työhuoneista Kanttilassa, Minna Canthin entisessä talossa. Kiinnostus tekstiileihin ja samanhenkinen naiseutta tulkitseva ilmaisutapa yhdistävät taiteilijoita."

Marianna Huttunen ja Pekka Vähäkangas

Outs:

Markku-Jussi Komulaisen teos Matkalla, maalauksia tien päällä oli prosessi taiteen synnystä ja esittämisestä, joka toteutui Ford Transit -pakettiauton avustuksella torin tutumassa.

Kristiina Korpelan ympäristöteos Rönsy kasvoi köynnöstarhaksi taidemuseon kupeeseen, suljetun sisäänkäynnin ympärille.

Tilateoksellaan Kunnianosoitus Ilona Suonio teki värikkäillä pellavapapereilla näkyväksi entisen Konttisen huonekalutehtaan, nykyisen sosiaalitoimiston sisäänkäynnin.